16.6.2016

LOST IN LOMBOK

1.0ll1.1ll2.1ll2ll3ll4ll5ll6ll7ll8ll10ll

Tuntuu omituiselta avata blogger. Tuntuu omituiselta kertoa asioista, jotka on tapahtuneet monta kuukautta sitten. Tasan 140 päivää sitten mä olin intoa ja vähän kauhua täynnä Helsinki-Vantaalla. Tasan 93 päivää sitten mä olin uudestaan Helsinki-Vantaalla ja halasin niitä, joista on tullut kaikkein rakkaimpia. En osaa päättää kummasta päivästä tuntuu olevan enemmän aikaa. Oon monta kertaa päättänyt, että tottakai mä postaan tänne. Ja, että en tietenkään. Että tää blogihomma on mun osalta ohi. Muuttiko viisi viikkoa yksin Aasia mua? Vai muuttiko ylipäätänsä tää kevät mua? En ehkä enää koe sen tavallisen elämän jakamista täällä tarpeelliseksi. Kotiin palaamisen jälkeen parhaat jutut on olleet yhtä aikaa tosi pieniä ja samalla maailmaa järisyttäviä. Mutta kun ulkona sataa kaatamalla ja oon sairaslomalla, niin täällä mä taas olen: reissujuttujen kanssa.

Lensin Helsingistä 25 tuntia Balille. Yksi yö jet lageissa Seminyakissa, josta mulla ei oo oikein mitään käsitystä, minkä jälkeen jatkettiin viikon reissuseurani Sannin kanssa Lombokille. Homma ei menny ihan niinku strömssössä, meijän 30 minuuttia kestävä lento oli 3 tuntia myöhässä ja kun vihdoin laskeuduttiin saarelle Balista länteen niin selvisi, että LionAir on lentokiellossa kaikkialla Euroopassa, sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa ja Lombok saattaa olla malaria-aluetta. #äläkerroäidille

Yövyttiin Lombokin eteläosassa, Kuta nimisellä alueella, jossa talot oli bambukattoisia ja siellä oli tasan yksi oikea hotelli. Same Same hostellista, jossa yövyttiin mulla ei oo mitään negatiivista sanottavaa. Vaikka meijän suihkusta löytyikin ekana iltana ihan valtavan kokoinen hämähäkki ja seuraavana siellä yöpyi gekko, joka ristittiin Matiksi. Valkoset hiekkarannat oli tyhjillään, tuliset ruoka-annokset juoman kanssa maksoi noin kolme euroa, bensaa myytiin lasipulloista tien varsilla, Indonesian rupiat sai meijät tuntemaan ittemme miljonääreiksi, mua harmittaa, ettei kamera ollut mukana kun kuljettiin paikallisella torilla, moskejoiden rukouskelloit soi iltaisin ja karja vaelsi vapaana. Lombokin Kuta tuntu niin rennolta ja aidolta, että toivon massaturismin karttavan paikkaa maailmanloppuun saakka.

Vuokrattiin skootteri ja ajeltiin viidakon ja riisipeltojen halki toinen toistaan kauniimmille biitseille. Tiet oli hyvässä kunnossa, mut siinä missä Suomessa joutuu pelkää hirviä niin tuolla saattoi ojasta suoraan eteen ilmestyä lehmä, koira tai kana. Paras juttu taisi silti olla, kun Selong Belanak nimisellä rannalla taivas repesi ja jäätiin odottelemaan sateen laantumista. Sillon meidän luokse tuli joukko indonesialaisia nuoria opettajiensa kanssa, jotka kysyivät saavatko harjoitella enkkua meijän kanssa. Opettajat kerto, että niillä on tapana tuoda luokka rannalle puhumaan turistien kanssa, koska eivät itekään osaa kovin hyvin kieltä ja niin me bambukatoksen alla pideltiin sadetta ja juteltiin teini-ikäisille koulutytöille ja -pojille ja koko jutusta tuli ihan mielettömän hyvä mieli. Lombok vei mun sydämen ja aijon palata tonne vielä jonain päivänä näkemään myös pohjoisen vesiputoukset ja Gilien turistisaaret.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti