26.3.2015

IF WE WAIT UNTIL WE'RE READY WE WILL WAIT FOREVER

12345

Viikko. Tai tällähetkellä jo alle viikko, niin mä oon kotimaan kamaralla. Mihin päivät oikein katoaa? Tuntuu ihan kaikelta ja samalla ei oikein miltään. Tyhjältä ja itkettää. Tavallaan mä oon valmis lähtemään Suomeen, sitä varten mä oon tsempannut jo varmaan kuukauden. Ihanaa nähdä kaikki rakkaat, jotka mua siellä odottaa. Mutta sitäkin enemmän mä olisin valmis jäämään. Kun tulin Italiaan, mulla ei ollut mitään. Kadonnut matkalaukku, pää täynnä haaveita ja takaraivossa pelko pahimmasta. Nyt mulla on täällä elämä, la mia dolce vita: perhe, ystävät, arki ja rutiinit. Paras host-perhe mitä au pair -tyttö voi vaan toivoa, my little monkeys, kolme uutta italialaista pikkusisarusta, kakkoskoti ja kaverit. Ranskalaiset sielunsiskot, ihanat espanjattaret, yksi uusi suomityttö ja liuta muita kansalaisuuksia, ihan huipputyyppejä jollaisia en olisi edes uskaltanut toivoa mun elämään. Mutta ihmisten lisäksi on myös niin paljon asioita mitä tuun ikävöimään. Cappucchinoa, gelatoa (miten mä selviän ilman La Romagnan jäätelöitä?!) piadinaa, Guendan euron shotteja & Officinan kolmosen drinkkejä, vanhaa kunnon Coconutsia, sitä että neljän euron viinipuollon ostaminen tuntuu panostamiselta ja että viikonpäivällä ei ole väliä viinin juomisen kannalta. Pyöräilyä pitkin Riminin katuja yöllä, päivällä, auringon paisteessa ja ihan vähän jopa vesisateessa. Ja mun punaista mummopyörää. Melkein erasmus elämää, merta, biitsiä, italian soljuvaa kieltä ja matkustelua. Ihmisten jälkeen ehdottomasti eniten matkustelua. Kaikkia niitä lukuisia junassa vietettyjä tunteja, turisteilua, Trenitalian kiroamista, junalippujen ostamista ja matkojen suunnittelua. Tuntuu ihan absurdilta miettiä, että siellä mä olin Pietarin kirkon aukiolla, Venetsian karnevaaleilla, patikoimassa Cinque Terressä. Yhteensä yli 15 vierailtua kaupunkia Italiassa. Niin paljon upeita kokemuksia ja upeita paikkoja, postikorttimaisemia.

Tää puoli vuotta Italiassa on ehdottomasti ollut yksi mun elämän parhaista ajanjaksoista. Mutta samalla mä tiedän, ettei elämä voi olla aina tällaista, niin helppoa ja huoletonta. Lähtöihin liittyy monia sanontoja ja kliseitä, mutta totuus on ettei mikään voi kestää ikuisesti. Kuten yks mun parhaista ystävistä täällä, la mammina mia sanoikin: "But Kaisa remeber you had you time here and great experince. It's not a end it's just a beginning of new adventure." Italiaan jää ikuisesti pala sydäntä, täällä on niin paljon mitä jään kaipaamaan.

25.3.2015

TORINO / TURIN

1.01.12
2.1
37

Viime viikonloppu oli mun vika reissuviikonloppu Italiassa ja sen kunniaks tulikin istuttua yhteensä lähemmäs 13 tuntia junassa. Jihuu jahuu. Mutta oli sen arvosta. Lauantain kohde oli Torino ja täytyy sanoo että tykkäsin tosta kaupungista ihan hirmuisesti. Mutta ei se kyllä italialaiselta kaupungilta tuntunut, kaikki oli organisoitua, lähes järjestyksessä, ihan kuin missä tahansa muussa isossa Euroopan kaupungissa. Liikenne tietysti vähän hullua, mutta autojen torvet ei soinut ollenkaan samalla tavalla ihan kokoajan kuin etelämpänä. Mutta koko reissu oli aperitivo mestaa Zelli Wine Baria, jota voin vaan suositella ja hotlavalintaa myöten ihan nappiin mennyt, mitä nyt sään suhteen meillä oli huono tuuri. Normaalisiti Torinon ympärillä näkyy Alpit mut nyt oli niin sumusta että ei sitä vuoristoa saanut taustalle edes hyvällä mielikuvituksella. Vähän ois voinut myös käyttää maalaisjärkeä ja jättää Sassin (tokavika kuva) vierailun väliin ja säästää rahaa, sillä jos siellä maantasalla on sumusta niin ihan kuin kukkulan päältä näkis mitään maisemia. No harvemmin sitä tulee alkuperäisellä vuoden 1934 ratikalla ajeltua, niin että nyt sekin on testattu. Torinoon haluun kyllä vielä palata joskus uudestaan!

17.3.2015

HUOMIOITA ITALIASTA OSA 3

1

Diagnosoin itelleni tänään kotiinpaluu masennuksen. Ainoo mitä haluun tehä on syödä jäätelöä ja mököttää. Onneks ulkona oli päivällä eilisen rankkasateen jäljiltä tasasen harmaa sää niin ei tarvinu tuntea huonoa omaatuntoa siitä, etten tehnyt mitään yleisesti hyödyllistä vaan kirjottelin teille todennäköisesti viimeisen huomioita Italiasta -postauksen. Edelliset voi katsoo täältä ja täältä.

Oon yrittänyt pistää näitä aina muistiin kun tulee joku uusi vastaan ja oon huomannut että jotenkin sellaset negativiisiet "no ei meillä vaan Suomessa tällaista herrenjestas" huomiot korostuu, ja sitten ehkä sellasiin kivoihin eroihin ei ees kiinnitä huomiota, vaan ne ottaa vastaan mukisematta hymyillen. Yritin tähän kirjottaa niitä molempia ja kanssa ihan neutraaliakin ihmettelyä aiheuttaneita asioita, sillä kaikeista valittamiesta huolimatta mä syvästi rakastan Italiaa. Se tekee mut hulluksi ja aiheuttaa harmaista hiuksia, mutta mä rakastan sitä silti.

2

1. Italia on yhdistynyt 1871, jota ennen tämä niemimaa on ollut täynnä erilaisia kaupunkivaltioita ja itsehallintoaluiteita, minkä vuoksi eri alueille on syntyneet omat kielensä - dialettot. Eikä kyse nyt oo mistään suomen murteista jotka kuulostaa hassuilta, mutta joita voi noin yleensä ymmärtää, vaan kahta eri dialettoa puhuvat ihmiset ei välttämättä oikesti pysty kommunikoida keskenään. Mun italiaa toisena äidinkielenään puhuva kaveri kertoi, ettei sillä oo hajuakaan mitä sen kämppis puhuu äitinsä kanssa puhelimessa ja tähän tämä tyttö totes että niiden dialetto onkin kielellisesti lähempänä espanjaa kuin italiaa. Esimerkiksi Napoilissa ei suinkaan puhuta italiaa vaan napoletanoa ja voin sanoa, että siitä en ymmärtänyt sanaakaan. Oikea, virallinen italian kieli taas on pitkälti Danten luoma ja perustuu eniten Toscanan dialettoihin. Suomalaiselle on jotenkin absurdi ajatus, että tämä maa on täynnä italialaisia joiden äidinkieli ei ole italia.

2. Italialaiset on lähes poikkeuksetta nationalisteja. Tosin se kansallisylepys on jokseenkin helppo ymmärtää sillä tässä valtiossa on 70% kaikesta maailman taiteesta, eniten ihmiskunnan historian kannalta tärkeitä monumentteja ja maailman kuulu ruokakulttuuri.

3. Tästä liikenteestä ei vaan koskaan pääse yli, joten seuraavana vuorossa: näin teet italialaisen pikaparkin. Jos sun täytyy vaan nopeasti kipasta tabacceriassa tai apteekissa, niin miksi vaivautua etsimään parkkipaikkaa, kun voit vaan heittää hätävilkut päälle ja jättää sen auton suurinpiirtein mihin vaan enenmmän tai vähemmän kaikkien muiden tielle.

3

4. Seuraava on esimerkki siitä miten kaikkeen tottuu, koska olin tavallaan jo unohtanut tän kunnes toi toinen suomalainen tyttö sanoi, eli siis vessat. Rafloissa tai baareissa ei oo about ikinä pytyissä istuimia. Eikä lavuaarista suinkaan saa vettä hanasta vääntämällä vaan usein lattialla on poljin, mitä pitää painaa. Ja viimeistään parin kuukauden jälkeen oppii, että mihin ikinä meetkin niin ota nenäliinoja mukaan. Niistä vessoista on AINA paperi loppu.

5. Mutta kauppojen aukioloihin mä taas en varmaan ikinä totu. Ensinnäkin supermarketit menee hirmu aikaisin kiinni, jo puoli kasilta. Ja sitten on siesta, joka tosin ei koske isompia ruokakauppoja, mutta jos ajattelit mennä hoitamaan jotain pikkuasiaa kuten ostamaan postimerkkejä tai uutta ripsaria iltapäivällä, niin hahaa eipä onnistu. Kaikki liikkeet on kiinni ainakin yhdestä kolmeen osa jopa 12.30-16.

6. Eripuolilla Italiaa käytetään erilaisia pelikortteja ja täällä Riminissä käytössä on romagnialaiset kortit (käytännössä samat kun espanjalaiset kortit, googlatkaa, en mäkään aikaisemmin ollut kuullutkaan) Mä en ole mikään korttihai edes tavallisilla ns. pokerikorteilla, joten voitte vaan kuvitella miten hukassa oon, kun yritetään pelata jotain noiden lasten kanssa.

4

7. Voisin vaikka vannoa, että Italiassa käytössä oleva etunimivalikoima on huomattavasti suppeampi kuin Suomessa! Musta tuntuu, että täällä oon tavannut enemmän saman kuin eri nimisiä ihmisiä. Esimerkiksi jos italialaisen pojan nimi ei ole Alessandro, Lorenzo tai Andrea, niin sitten se on Carlo tai joku Gian-alkuinen.

8. Italialaiset on lyhyitä. Muistan että googlattiin tätä mun host vanhempien kaa ja sillon tulokseksi saatiin, että italialaisten miesten kekipituus olis 169, mutta nyt wikipedia sanoo 172,2 cm ja suomalaisiten miesten keskipituus taas ois 181 cm. Naisilla vastaavat luvut taas on 162,1 cm ja 167,5 cm. Kummassakin tapauksessa mä olen silti pidempi kuin keskiverto italialainen mies ja sen ihan oikeasti huomaa kadulla kävellessä.

9. Italialaisten tyylikkyys on maailmanlaajuisesti tunnustettu tosiasia ja usein täällä tytöt näyttää siltä, että olisivat just kävelleet ulos muotilehdestä. Mutta paljon vastaan tule myös poikia, jotka on käyttänyt aamulla varmaan enemmän aikaa peilin edessä kuin minä. Kaikista suloisimpia musta on kuitenkin vanhat rouvat, jotka on aina tosi huoliteltuja ei todellakaan mitään Suomen tuulipukukansaa. Täällä ei mummot lähde edes arkiselle kauppareissulle ilman, että permanentti on ojossa ja kultakorut korvissa. Musta myös italialaiset lapset puetaan ehdottomasti suomalaisia fancymmin, vähän silleen "pikku aikuisiksi."  Eikä täällä todellakaan näy kypärämyssyjä, kuomia tai raiskin keltaisia kurahaalareita. Mutta helppoahan se on maassa, jossa ei tunneta myöskään räntäsadetta tai loskakelejä.

5

10. Kirjoitin jo aikasemmin, että täällä lapset on pidempään lapsia ja suomalaiset ikätoverinsa on huomattavasti itsenäisempiä, mutta yksi joka oikeasti kiinnitti mun huomion, niin tämä. Pojat on ruvenneet käymään uimakoulussa ja siellä tunnin jälkeen pukkarissa mammat ihan oikeasti pukee veikkaisin 6-8 vuotiaita lapsiaan kuin nukkeja. Siinä vaiheessa meikäläiseltä meinas tippua silmät päästä ja teki mieli heittää märällä uimalakilla, että nyt hei oikeasti! Kyllä mä ymmärrän, että tarhalapsi tarvii apua pukeutumisessa ja tonkin ikäinen ehkä kengännauhojen tai nappien kanssa, mutta Suomessa käydään alakouluikäisenä luokan kanssa uimakoulussa eikä siellä kukaan oo sulle T-paitaa laittamassa päälle, vaan ihan ite pitää osata.

11. Mua ihan oikeasti hämmentää miten italialaiset pysyy hoikkina, sillä täällä syödään tosi paljon makeaa. Aamupalakeksien lisäksi tavallinen välipala on usein kakkua tai crackereitä nutellalla.

12. Tää viimesin on hauska, italialaiset ei koskaan säätä pastaa. Muuten jos ruokaa jää yli niin, kaiken muun voi ihan hyvin pistää jääkaappiin säilöön ja syödä myöhemmin, mutta pastaa ei ikinä. Jos on keitetty liikaa niin se ylimääränen lentää roskikseen.

13.3.2015

YOU CAN'T STOP THE WAVES BUT YOU CAN LEARN TO SURF

6
7891011

Italiassa on kevät. Täydellinen sää, aurinko paistaa, nurmikot ja tienpientareet on täynnä kukkia, illat on vielä kylmiä, mutta ilmassa ihan tuoksuu keväälle. Kaikki kaverit fiilistelee, että kuvitelkaapa kuukauden päästä sit kun on oikeesti lämmin. Tossa kohtaa mun tekee mieli vähän itkeä, sillä mä en oo sillon enää täällä. Yritän uskotella että parempi lähteä nyt, kun Rimini ei vielä ole se paratiisi mitä se kesällä tulee olemaan. Että on helpompi lähteä nyt. Mutta se on vaan sellainen valhe, mitä kerron itselleni ettei sattuisi niin paljon. Tuntuisi niin pahalta. Täällä on niin paljo mitä tulen ikävöimään. Tavallaan on ihan kiva mennä kotiin, jollain tapaa odotan ihan innolla, mutta ongelma on ettei mun aivot oo ihan tajunneet, etten mä mee Suomeen lomalle. Vaan sitten siellähän ollaan joku X määrä kuukausia, ilman tietoa millon tuun takaisin.

Viime päivät on ollu hyviä. Oon vihdoin selättänyt mun flunssan ja päässyt taas juoksemaan. Vastapainoks sitten oonkin sitten tällä viikolla syönyt jo kolmesti (joo luitte oikein) jäätelöä. Kesäkunto, katellaan sitten ensi vuonna. Oon vähän vahingossa lopettanut italian tunneilla käymisen, kun toi sää ei oikein motivoi istumaan luokassa ja rupesi tuntumaan etten mä opi siellä mitään. Pitäis kuitenkin varmaan käydä sanomassa heipat mun opettajalle, jonka pedagogiset taidot ei ehkä ollut ihan huippua, mutta joka oli tosi mukava ja halus aina tietää mitä mulle kuuluu. Ja on kysynyt muun muassa kolmesti millainen sää on Oslossa, johon oon aina vastannun ”Non lo so perchè sono finalandese ja sitten se oli aina kamalan pahoillaan, ahaha.

Viikko sitten kävin myös tänne vaihtoon tulleen suomalaisen tytön kaa kahveilla, joka lopulta veny monen tunnin mittaseks, koska oli vaan niin kiva päästä puhumaan äidinkielellä. Eikä pelkkä se kieli, vaan kulttuuri, ymmärtäminen. Se ettei tarvinut nopeasti lisätä, että vaikka mulla on välivuosi, niin ei en oo tyhmä, mut Suomessa ei vaan kävellä korkeakouluihin sisään samalla tavalla kuin monessa muussa maassa. Tai että oon pelannut säbää kuus vuotta, mutta sä et varmaan edes tiedä mitä se on.

Tuli vähän tällainen pidempi höpöttely postaus, mutta ettei menis liian positiviseks, niin vikoja viikonloppuja Italiassa viedään, arvatkaa minne mä matkustan? No en v*ttu mihinkään, trenitalia on lakossa. No edellisestä kerrasta onkin jo hetki.

8.3.2015

FESTA DELLA DONNA

1245

Hyvää naistenpäivää kaikille ihanille naisille! Yksi suurin syyllinen mun lihomiseen tällä hetkellä on mun hyvän ystävän kämppis, joka on kokki. (Koska ruoallehan ei vaan voi sanoa ei.) Siellä vierailu nimittäin tarkottaa lähes poikkeuksetta kakun syömistä ja sitten vielä tulee kutsutuksi tällaisille sunnuntailounaille. Naisten päivän kunniaksi tarjolla oli lohipastaa, spaghetti garbonaraa ja luonnolliseti jälkkäriä. Samaiseen sunnuntai päivään kuulu myös tanssimista Piazza Cavourilla ja porukalla rannalla kävelyä.

Mun flunssakin rupeaa pikkuhijaa olemaan ohi, vaikka oon kaikkeni yrittänyt pysyäkseni kipeänä ja auringon paisteen innoittamana puketunut kokoajan vähän liian vähiin vaatteisiin. Mutta kun ostin uudet avokkaat, niin pakkohan niitä oli päästä käyttämään! Perjantaina juotiin viiniä, launataina innostuin markkinoilla, söin virallisesti ehkä maailman parasta jäätelöä, tuijoteltiin mun kaverin kanssa aallonmurtajan nokasta tyrskyihin ja parannettiin maailmaa sekä käytiin tyttöjen kanssa illalla syömässä burgerit Italian vanhimssa brittipubissa. Jotenkin on aina niin kiire mennä ja matkustaa kaikkialle, että mulla on ihan päässyt unohtumaan miten ihana Rimini itsessään on ja miten onnekas mä olen, että oon saanut asua täällä.

6.3.2015

TULEVAISUUDESTA

Tän mun blogin linja on aina ollut aika kevyt, osittain kai aika tietoisestikin, koska someen nyt vaan on niin paljon kivempi kirjoitella kaikista reissuista ja jakaa elämän ihanuutta. Niin ja siksi, että porukoilta tulee heti tosi uteliaita s-posteja, jos tänne uskaltaudun raottamaan niitä ei-ihan-niin-huippu-fiiliksiä. (Äiti mäkin rakastan sua, oot hassu!) Mutta koska viime päivinä mun pää on ollut aika täynnä, ja sen kaiken pyörittely iltaisin unettomana sängyssä tai päiväkirjaan raapustaminen ei hirveesti anna uusia näkökulmia asiaan, niin vuodatan vaihteeksi jotain vähän syvällisempää tänne. Kommentit on tervetulleita, sillä luulisin että siellä ruudun takana joku muukin painii oman mielensä ja tuntemattoman tulevaisuuden kanssa. Tai sitten siellä on joku vanhempi ja viisaampi sanomassa, että älä nyt murehdi tyttö hyvä.

joujou4

Mä olen tunnetusti aika stressiheikki ja se onkin yksi asia josta halusin opetella eroon. Päätinkin, että Italiassa en ota turhia paineita tulevasta. En murehdi asioita joihin en kuitenkaan voi vaikuttaa. Elän päivä kerrallaan ja nautin täysillä elämästä täällä. Aika hyvin mä siinä olen onnistunutkin. Mutta nyt kun kotii lähtö vääjäämättä lähestyy ja lentoliputkin on ostettu en mä oikein voi ummistaa silmiäni tulevaisuudelta.Täällä ei tarvinut miettiä, mutta oikeasti täytyy.

Mun kohdalla välivuosi ja erityisesti tänne lähteminen oli yksi elämäni parhaista ratkaisuista. Hain aikanani lukioon sitä varten, että saisin lisää aikaa miettiä, mitä haluan tehdä. No eihän se siinä kolmessa vuodessa mihinkään selvinnyt ja viime keväänä pyrin kouluun, joka ei lopulta ollut mun juttu ollenkaan. Onneksi en päässyt. Enkä onneksi ottanut vastaan sitä plan b opiskelupaikkaakaan. Viimesen reilun viiden kuukauden aikana mun tulevaisuuden suunnitelmat on selkiytynyt varmaan enemmän kuin viimeisen viiden vuoden aikana. Tiedän, että haluan päästä yliopistoon. Tiedän jopa, että mitä lukemaan. En mä tiedä tahdonko tehdä sitä lopun ikääni, mutta tällä hetkellä se tuntuu oikealta. Mutta opiskelemaan lähdössäkin on yksi mutta. Mutta. Mä haluan matkustella. Maailman joka kolkkaan ja niin paljon kuin vaan on mahdollista. Asua monessa eri paikassa. Muuta jos mä pääsenkin kouluun, niin siellähän sitten ollaan. Jumissa Suomessa. Millon mä sit muka voin lähteä oppettelemaan surffaamista Ausseihin, vapaaehtoistyöhön Afrikkaan tai reppureissaamaan Aasiaan?

joujou1

Mutta toisaalta, jos en pääse opiskelemaan niin en mä sittenkään tiedä mitä teen. Toinen välivuosi. Ei se välttämättä ois niin paha, pitäis tehdä töitä ja sit vois vähän nähdä maailmaa. Mutta silloin mä olisin vuoden päästä taas tasan samassa tilanteessa kuin nyt, haahuilemassa ja pohtimassa tulevaisuutta. Ens heinäkuussa mulla tulee täyteen 20-vuotta ja vaikka se onkin vielä kovin vähän, niin tän ikäsenä jo kaipaisin jotain suuntaa elämälleni. Päämäärää. Lisäksi musta olisi ihan mhdottoman kivaa muuttaa omilleni. Ei siksi, ettenkö mä voisi asua kotona, mutta nyt kun takana on näin pitkä aika poissa sieltä, niin jo palaaminen tuntuu hassulta. Ja vieläkin oudommalta tuntuisi jäädä. Mutta jos opiskelupaikkaa ei heru niin ei siinä muuttamisessakaan ole ihan hirvesti järkeä, ainakaan noin taloudellisesti.

Mutta noi kaikki pohdinnat koskee ensi syksyä ja sitä ennen on kesä. Työttömyyttä en oikein pidä vaihtoehtona, mutta ei se duuninkaan löytyminen ihan itsestään selvää ole. Oon kyllä lähettänyt hakemuksia, mutta tähän mennessä oon saanut vaan yhden automaattisen "Hei valintamme ei valitettavasti koskenut sinua" -vastauksen. Jossain vaiheessa mä ihan tosissani mietin Italiaan kesäksi palaamista, mutta nyt täytyy sanoa että oon ollut hirmu laiska, enkä tenhyt oikeen mitään sen eteen. Ongelma on, etten mä oikein edes tiedä, missä tahtoisin olla. Tällä hetkellä mulla on valmiina vasta suunnitelma kotiinpaluusta pääsykokeisiin ja sen nimi on ihan  h e l v e t i s t i lukemista.

Mutta kun kaikki ei myöskään vain itestä kiinni. Siellä on ne muutkin koulu- ja työpaikan hakijat, perhe, ystävät ja ihmiset jotka on mulle hirmu tärkeitä. Monia "entä jos" -juttuja. Mä olen päättänyt että niin kauan kun olen elämässä vastuussa vain isestäni, en anna kenenkään toisen ihmisen estää mua toteuttamasta unelmiani. Mutta jos ei tiedä mitä ne omat unelmat on, niin toi on helpommin sanottu kuin tehty.

joujou2

5.3.2015

FIRENZE / FLORENCE

2.13.135
6
1
78

Nolo paljastus: ennen Italiaan tuloa, mä tosissani taisin luulla, että Firenze ja Florence on kaksi eri kaupunkia. Mutta toi paikkojen nimien kääntäminen onkin kyllä yks typerimmistä jutuista ikinä, kansainvälisessä porukassa aiheuttaa vaan sekaannuksia ja kiusallisia tilanteita. Mutta nyt mun Italian top3 on aika selvä: Rooma, Venetsia ja Firenze. Noiden järjestys taas sitten ei. Jos vaan yks pitäis lomakohteeksi valita, niin ehdottomasti Rooma, mutta en tiedä näkisisnkö itseäni asumassa siellä. Ehkä muutaman kuukauden, mutta Firenzessä milloin vaan. Se on tarpeeksi pieni ja rauhallinen, mutta yhtäaikaa tarpeeksi suuri. Sellainen kaupunki joka ottaa avosylin vastaan ja jonka kaduille haluaa vain eksyä. Yleensä musta tuntuu, että kaikki kaupunkiretket on ollut vähän puolijuoksemista, mutta tuolla oli ihana nauttia auringonsäteistä, kävellä rauhassa, pysähtyä gelatoille ja katsella auringonlaskua Toscanassa.

Yksi päivä olis varmasti riittänyt nähtävyyksien kiertämiseen, mutta koska Italiassa on aina joka kuun ensimmäinen sunnuntai kaikki museot ilmaisia, niin varattiin aikaa Uffizzissa ja Palazzo Vecchiossa käymiseen, jotka muuten ois budgetti matkaajilta varmaan jääny välistä. Niin ja sitä aikaa muuten kannattaa varata, Uffiziin jonotettiin kaksi tuntia. Mutta oli sen arvosta, nyt oon nähnyt Botticellin Venuksen syntymän ja muutenkin tuli tosi kultturelli, sivistynyt ja yleisesti hyvä fiilis. Pitäis varmaan käydä museoissa useammin. Niin ja noi lippikuvat on sunnuntailta, kun rauhaisasti käveltiin katua pitkin vailla kummempaa suuntaa ja ruvettiin kuulemaan rumpujen pärinää. Seurattiin ääntä ja päädyttiin keskelle paraatia Piazza Singnoralla missä nämä (jokseenkin erikoisesti pukeutuneet) miehet heilutti ja heitteli isoja lippuja. Googlailun jälkeenkään en tiedä mitä varten toi oli, mutta näytti ainakin aika siistiltä!

Tällähetkellä meikätyttö taas flunssailee aika tehokkaasti. Mun pienin kaitsettavani oli onnistunut nappaamaan, jonkun päiväkotipöpön ja tartti sen muhunkin. Ärsyttää kun en ole kunnolla kipeä (eli kuumeessa taju kankaalla) mutta ääntä ei lähe hirveesti, mutta nenä varmaan lähtee kohta niistämisestä irti. Tänään kävin varoiks ottamassa nieluviljelyn, kun täällä on ollut liikkeellä vaikka mitä bakteereita. Toivotaan, ettei mitään kummempaa ois, mutta pakko varmaan jättää tältä viikonlopulta sen kummemmat aktiviteetit väliin. Ärsyttää.

2.3.2015

PARADISE LIFE

123456789

Tulin eilen illalla Firenzestä, mutta ennen kun päästään niihin tunnelmiin niin mulla oli näköjään jäänyt julkaisematta vielä yhdet kuvat tuolta Canpanian maisemista. Meillä oli suunnitelmissa vierailla tona päivänä Positanossa, mutta koska kivivyörymän takia tie oli poikki jouduttiin tyytymään majapaikkaamme Sorrentoon. Ja olihan nyt tuolla suorastaan kaikin puolin ikävää viettää ystävänpäivää, siis ei herranjestas kattokaa noita maisemia. Nautittiin auringosta, tuijoteltiin kirkkaan siniselle merelle, syötiin lounasta italialaisittain pitkän kaavan mukaan, ihailtiin auringonlaskua, syötiin illalliseks super hyvää pizzaa ja mentiin vielä hakemaan ihan valtavan kokoiset (otettiin siis pienin, 2,50 maksava kuppi) jädet La Primavera nimisestä gelateriasta, jossa myös liuta myös italialaisia julkkiksia, paavia myöten on vieraillut. Ja jossa oli tarjolla varmaan joka ikistä jäätelömakua, minkä vaan kuvitella voi. San Valentino mun makuun. Ja kun Sorrento oli paikkana noin upea helmikuun puolessa välissä, niin voin vaan kuvitella millainen paratiisi se on kesäisin. Miksköhän ei jotenkin yhtään nappaa lähteä kotiin kun Italia on täynnä tällaisia toinen toistaan upeampia kohteita?

TRANSLATION: I had forgot to publish these pictures from Valentines day which I spent with good company in Sorrento. When the palce is that beautiful in middle of February I can only imagine what kind of paradise it's on summer. Somehow I just don't feel like going home at all when Italy is full of places like this...